jutut








Yritys muuttui epätoivoksi

Kotimaan kisakausi on aloitettu sekä henkilökohtaisen että viestisuunnistuksen osalta. Billnäsissä vedin hyvinkin paljon mutkille, mutta vauhdikkaasti. Tulos oli odotettu, ehkä jopa hitusen parempikin. Eilen kumarruin Kevätyön viestin viivalle, jännitin ja odotin, hirvittävän paljon.

Viikolla vedin kovimman suunnistusharjoituksen pitkään aikaan, ehkä koskaan. Reitinvalintaharjoitus Paimiossa sujui mainiosti. Aikaa kului 2.15, josta osan juoksin ajokoiran, jota kutsuttakoon tässä harhaanjohtavasti esimerkiksi Paukeksi, perää seuraillen. Kantakuppini hiersi kuitenkin taasen ja verotti isohkon palan nahkaa. Mikä taas johti syy-seuraus-suhteeseen Kevätyön epäonnistumisesta.

Kisasta oli tuleva tuskaisa, sen tiesin. Kantakuppia ei voisi käyttää ihopuutteen takia, eikä kantapään leikkausalue tahdo edelleenkään sietää intiimiä, suojaamatonta kosketusta tavalliseen suunniskenkään. Verryttelin vain sen verran, että sain pahan hengen suolesta ulos.

Karttani on asetettu toiseen riviin, vasempaan laitaan. Paukun jälkeen panen kaiken nopeuteni peliin, koska K:lle on matkaa peltoa pitkin vain 50 metriä. Pääsen eturivin tasolle K:lle, josta rata kääntyy jyrkästi oikeaan, ryteikköön. Koska olen aivan vasemmalla, jään ryteikössä kävelevien naisten taakse. Ennen ykkösiä totean olevani kärjen takana ainakin puoli minuuttia, sillä ison ylämäen alla näen ensimmäisten olevan jo päällä. Saisin tehdä täyden päivätyön. Ensimmäinen rypäs kääntyy jo kohti kakkosta, toinenkin tuossa. Mulla on vielä sata metriä omalleni. Haapasalokin jatkaa, hänestä saanen hyvää vetoa. Nopea katselmus kakkosvälille, suoraa luukutusta. Lähdössä määritteet kuulsivat kartan läpi ja olin katsonut, että kakkonen on putki. Keskityn epätoivoisesti pelkkään fysiikkaan. Kärki ei edes näy enää. Haapasalo vetää sujuvasti, ahistaa aika tavalla. Ohitamme yksittäisiä naisia. Kakkonen löytyy peesaamalla, käännös kolmoselle. Kilometrin väli, näkyvyys ja juostavuus loistava, on oltava hajontaa. Kärki ei kuitenkaan edes näy. Haapasalon imussa ohituskaistaa. JOtenkin tuntuu, että ollaan eri sarjassa nyt. Kattokaa tytöt, ku naiset juoksee! Heidin vauhti on tasaantunut, tai sitten olen saanut oman koneeni kuumaksi. Vedän ohi, otan hajontarastin varmasti ja kurkkaan taakse. Haapasalolla on sama, sinnittelee vielä näkötuntumassa, muita rastilla ei käy. Olen siis hajontani kärki. Oletus antaa voimaa. Horisontissa menee silti useita naisia. Nelosen täytyy olla putki, sillä rasti on melko tyhjällä alueella. Juoksen kaukaisia selkiä kiinni. Anne-Mari Leskinen tykittää ohi. Oho, se on kunnossa. Vauhti nousee hetkeksi tappiinsa. Oletan Leskisen kuitenkin pitävän pientä näytöstä, ollaanhan me vanhoja seurakaveruksia ja kavereita muutenkin. Näin käy ja vauhti sopivoituu ennen nelosta. Helppo poiminta ja kohti vitosta. Edessä menee selkiä, mutta nyt on pidettävä vauhtia, ei niitä enää perusaskelluksella kiinni saa. Anne-Mari tempoo, näyttää vetelevän pitkälti suunnalla. Uskoakseni tässä on hajontaa, toki toivon, että mulla olisi Leskisen kanssa sama. Vedän loppuun asti kannassa, vähän liiankin kauan, kunnes on pakko lähteä poimimaan oma hajonta. Hetkeen en näe ketään. Pysähdys, varmaan 15 sekuntia, olen ihan oikein. Olen kai yksin hajontani kärjessä, niin sen on oltava. Otan pikkukoukun ennen vitosta ja tösmään Aino Leskiseen, joka on juuri irtautumassa vetämästään letkasta. Aino vetää sujuvasti rastille, minutkin. Potuttaa, olisin nyt yksin karussa. Jos, jos. Selkeää pudotusta alas iso mäki kärrytietä ylös. Aino saa muhun eroa. Nyt on vaikeaa, jään juniorille ylämäessä, ei hyvää päivää. Kurkkaan olan yli, junavaunu on irronnut aika kauas. Me karataan nyt, jos mä pysyn Leskisen vauhdissa. Ylämäki on iso ja pitkä. Kestän sittenkin ja imen Ainon eron kiinni ja juoksen näytöksi rinnalle. Otan tahallani eri mikrovalinnan kutoselle, vain näyttääkseni Ainolle, että olen kartalla. Kun molemmat tietää, että kumpikin pysyy kartalla, se on molempien etu. Ankkurin puku näkyy ennen rastilippua. Vesalainen virittää vasta onlinerastia. Aino leimaa, mä heti perässä, ollaan karussa ja kärki. Metsä on hiljainen, vauhtikin melko. Uskon seiskan olevan viimeinen hajonta, nyt on oltava ylitarkka. Vauhti on kävelyä, mutta mitä sen väliä, me ollaan kärki. Seiska on todellakin hajonta, mutta meillä on näköjään sama. Loppu on pässinlihaa. POlkua, kangasta, ei voi olla hajontaa enää. Nuori nainen juoksee kepeästi polkua alas, vanha nainee jyristelee mukana minkä pystyy. Aino lähtee suoraan kohti kasia, mä juoksen pitempään tietä ja otan oman valinnan tässä. Aino kaartaa valinnalleni, mäki jyrkkenee. Aha, Marttiina Joensuu puhisee rinnalle, on juossut selät kiinni. Joensuu tykittää kepeästi meidän ohi, huh huh, en jaksa tuossa kyydissä millään. No nyt Marttiina kävelee ylämäkeä, imemme eron kiinni. Rasti näyttää hyvin helpolta, mutta kartta onkin ihan jonnekin päin. Lähestyn ensimmäisenä tokavikaa, mutta ei täsmää. Pysähdyn odottamaan apuja. Marttiina vetää haparoiden oikealle alas, Haapasalo tulee jostain ja vetää vasemmalle. Kumman perään? Haapasaloon luotan eli vasemmalle. Löytyy jyrkänne, ei rastia. Vilkaisu oikeaan. Pohjantähden ja Lynxin paidat kiitää kohti viimeistä, voi hemmetti nyt tulee kiire. Leima ja imutusta alas. Vikalle vielä harjanteen yli ja helppo rasti. Päälle ja varmasti oikealle, siitä mäen reunaa rastille. Leskinen hyytyy, eikä jaksa juosta harjannetta ylös vaan valuu oikealle ja kiertää naurettavaa kahta käyrää. Kuittaan voimalla hänet, Marttiina näkyy vasemmalla, mielestäni liikaa. Vedän välistä, pystyn kuittaamaan molemmat, Haapasalo ei pysy mukana. Harjanteen päällä varmasti kiinni, avokallio, polun pätkä. Polku vie kohti rastia, mutta lähden oikomaan mutkaa, sillä maastossa on superselvä tasanne ja mäen reuna. Kartalla on tasan yksi rinne, sitä pitkin rastille. Edessä ei näy enää ketään, takana ei kuulu ketään. Yhtäkkiä mikään ei täsmää, kun törmään hiekkakuoppaan. Olen 150 metriä sivussa ja keräilen itseni rastille. Viitoitusta väärään suuntaan naista lappaa kohti maalia. Ei kiva, pieleen meni. Aino tuli ekana, minä tasan minuutin perässä. Tekee mieli heittää releet mereen. Kartta oli pielessä tokavikalla ja vikalla ja pahasti. Kartta on toki edelleen tässä lajissa kaikilla sama, mutta kyllä silti harmittaa. Nöyrästi kun olisin ottanut polun vikalle, enkä lähtenyt oikomaan pikku mutkaa... Joukkuekilpailun tuloksiin virheeni ei vaikuttanut. Olimme 9.

Miehillä oli perinteinen viestikilpailu. Pauke onnistui mainiosti, vaikka olikin avausosuuden huonoin ankkurilainen. Maininnan arvoista sekin, että kestosuosikkini Jussi Laakkio tuli juuri ennen Paukea vaihtoon. Lahjattomat reenaa ja sitä rataa. Ankkurin ykkönen pokkasi lopulta kakkospalkinnot.

(Sanna 13.4.2008)

Vanhoi jutui Etusivulle