jutut










Voi kyy

SM-pitkä matka on suunnistettu. Ensimmäistä kertaa eläissäni en hyytynyt kyseisessä koitoksessa. Syy on yksinkertainen, en juossut kovaa.

Karsinnassa olin fyysisesti veltto. Olin levännyt pari päivää alle. Kilometrejä kilpailuohjeista katseltuani ajattelin, että ihan kaikki paukut on säästettävä finaaliin. En tarvitsisi herkkää oloa päästäkseni hyvissä asemissa finaaliin.

Ei siitä kartasta tahtonut tolkkua saada. Apuvälineitä näkemiseen en käytä. Monenlaista olen kokeillut. Piilareilla näin kartan, mutten maastoa. Luupilla näin kartan, mutta sekosin mittasuhteissa ja kartta meni kädessä vinoon. En yksinkertaisesti pysty suunnistamaan virheittä nykykartoilla, jotka on tehty 1:15000. Asia selkeni lopullisesti karsinnassa kaivaessani ojan päätä pusikossa. Siellä pyörin kolme minuuttia, kunnes näin lipun. Karttaa oli turha katsoa, näin vihreällä pohjalla monta eri suuntaista sinistä viivaa.

Ennen karsinnan virhettä näin kyyn jalkani alla. Ponkaisin ilmaa lisää kyyn ja kengänpohjan väliin. Sain siinä jotain osumaa reiteen. En usko, että käärme puri, mutta reisi alkoi puutua ja lyödä juntturaan. Selvisin finaaliin kuitenkin reilusti ja sain hyvän lähtöaseman finaaliin. Yöni nukuin huonosti. Unen ja valveen rajoilla, alitajuntani ja itsesuojelivaistoni päästessä valloilleen, päätin luovuttaa. Reisi ei tuntunut ollenkaan hyvältä.

Aamuhölkän pystyin tekemään. Reisi suli lämmetessään aika hyvin ja päätin lähteä kilpailuun.

Totuus valkeni kisan aikana melko nopeasti. Ajatukset valuivat reidelle, ja kakkosrastille mennessä olin pyörähdellyt kuutisen minuuttia sakkorinkiä. Satu Tahvonen kaappasi siitä mukaansa. Olisin päässyt monta kertaa Sadulta karkuunkin, tarjottiinhan tiepätkää ja mäkeäkin, missä reisi ei haitannut. Itseluottamukseni kartan ymmärtämiseen oli kuitenkin niin heikkoa, että odottelin ja tarkkailin Satua. Ei siitä sitten yhdessä sen parempaa tullut, vaikkei nyt ihan sillä tavalla eksyttykään kuin yksinäni alussa.

Sijaksi muotoutui 22., ajaksi 1.36 ja eroksi kärkeen 13 minuuttia. Virheitä summautui noin kymmenen minuuttia. Siis aivan törkeä määrä. Virheisiin nähden pieni ero kärkeen selittyy pitkällä kisalla. Edestä sipattiin pitkin matkaa, kun oma vauhtini ei hyytynyt ollenkaan. Omaan kestävyyteen luotin täysin ja tiesin, että olen todella sitkeässä kunnossa.

Se, millainen katastrofi kilpailuni oli, ei ehkä näy ulkopuolisille. Voin myöntää, että tavoittelin ihan tosissani plakettia näistä kisoista. Olen pettynyt.

(Sanna 8.9.2008)

Vanhoi jutui Etusivulle