Triathlonistiksi?

Kilpailukieltoni suunnistustantereilla päättyi Kainuun rastiviikkoon. Edellinen metsäjuoksu oli tapahtunut Suomusjärven SM-erikoispitkillä. Viikkoa ennen rastiviikon alkua jalkapöydässä alkoi kuitenkin tuntua ilkeältä. Iso- ja kakkosvarpaan välisellä hermolla oli mennyt hermo. Jalka oli levossa oudolla tavalla tunnoton ja liikkuessa siinä viilteli sähkömäinen kipu ylös alas. Lääkäreiltä oli käsky juosta jalka kuntoon. Mitään vakavaa siinä ei voisi olla.

Lähdettiin Pauken kanssa reissuun. Juoksin edellisinä päivinä alle minuutin kerrallaan. En oikeasti pystynyt enempää.

Kainuun 1. osakilpailun lähtöön kävelin. Ihmetyksekseni kykenin piipistä juoksemaan. Adrenaliini on ihanaa. Alkumatka oli konkkelointia, mutta radan siirryttyä soille jalkakipu ei tuntunutkaan yhtään. Seudulla oli satanut paljon, joka askel upotti. Mä nautin, ei sattunut. Lopussa noustiin takaisin Ukkohallan rinteeseen, jalka alkoi haitata todella. Yllätyksekseni olin kisan kolmas, vain sekunteja Sofia Haajasen jälkeen.

Jo selviytyminen toisen osakilpailun lähtöön oli saavutus. Uitin jalkaa kylmissä järvissä ja ojissa viitoituksella ja kisankin aikana. Jalka ei turtunut kuin vasta keskimatkan puolessa välissä. Rata oli kuitenkin kohtuullisen vaativa teknisesti, joten nousin yhteistuloksissa jo toiseksi reilu minuutti Mari Väisäseen.

Makasin koko välipäivän. Uskoin, että jalka paranisi kolmanteen kisaan. Kaksi jälkimmäistä kilpailua suunnistettiin kokonaan Ukkohallan rinteessä. 3. kisa oli viikon käännekohta. Tarjolla oli upeaa käyräsuunnistusta, ei enää suota ollenkaan. Etenin toispuoleisena hitaasti, mutta melko virheittä väli kerrallaan. Rata oli melkein loppu, kipu helpottaisi pian. Olin noussut kokonaiskisan johtoon, kunnes.

Pitkähkö väli käyrää pitkin takana, rasti on muurahaiskeko. Kekoja on rinne ruskeana, joka toiseen on tällätty lippu. Olen pitänyt tarkasti kiinni tasosta. Matka täyttyy, lippu näkyy. Koodi -ei täsmää. Eikä mistään kiinni. Nöyristyn ja nousen vaaran päällä kulkevalle lämpöladulle, josta varmasti rastille. Totean käyneeni tässä jo ensimmäisellä kerralla, nyt koodikin täsmää. Että sellainen virhe. Vajaa 7 minuuttia, turhaan. Kipu alkaa syömään kokonaisuutta. En jaksa kirota, olen surullinen. Vetelen hullun riskillä loppumatkan, mutten silti pääse kärkiväliaikoihin. Jalka on niihin liian kipeä.

Makasin jälleen välipäivän. Jospa pystyisin juoksemaan viimeisen kisan läpi. Olin viidentenä, 6 minuuttia kärjestä. Oli tehnyt mieli lähteä kotiin, mutta luontoni ei antanut periksi. Kävelin viimeisen päivän lähtöön. Ensiavun lääkäri oli käskenyt juosta jalan turraksi. Siispä juoksin lähtöpaikan lähellä olevassa suossa 10 minuuttia. Kipu ei lähtenyt. Piippi, kartta, menoksi. Juoksin ehkä 200 metriä, kunnes en enää. Törmäys kipukynnykseen. Kävelin pois.

Eipä jäänyt jossiteltavaa 3. päivän koodin väärinkatsomisesta. Olin toki surkeana, mutta en läpimasentunut, sillä tämä on vaan pikkuvamma. Osui vaan kurjaan rakoon, olisi ollut kiva jo otattaa. Huomattavasti kamalammista asioista toipuva akillesjänteeni kesti maastojuoksun lähes ongelmitta. Yhden kerran sain jänteen rytkähtämään oikein kunnolla. Sen verran sekin tuntui, että olisin voinut kuvitella jänteen moisesta irronneen, jos keväämmällä olisi moinen rykäisy sinne tullut. Jänne näyttää tulevan kuntoon ilman uutta leikkausta, mikä on aivan loistavaa!



Neljäsosamatkan triathlon

Ajelimme epäonnistuneen Kainuun kiertueen jälkeen Kankaanpäähän, josta edelleen Poriin. Aikomuksenamme oli osallistua triathlonkilpailuun. Tapahtuma oli kutsukilpailu ensi vuonna virallistettavaa triathlonkilpailua varten. Muut osallistujat olivat alkujaan luvialaisia kuntourheilijoita. Porin maauimalassa kilpaan starttasi 10 miestä ja minä.

Uintimatka on 950 metriä. Kroolaan osuuden 17 minuuttiin. Olen luonnonlahjainen uimari, johdan.

Matka jatkuu sarvilla. Etapilla on mittaa virallinen 45 km. Reitti kulkee pyöräteitä varovasti Ulvilaan, sieltä 2-tietä Nakkilaan, josta käännös maaseututietä Luvialle. Vastatuulta pukkaa, saapahan hyvän reenin. Aikaa pyöräilyyn kuluu 1.24. Seuraava kilpailija on 8 minuutin päässä. Lopetan tähän. Jalkani ei ole juoksukunnossa.

Olisihan sekin elämänsuunta, että alkaisin triathlonistiksi. Jalat eivät ole koskaan kestäneet, mutta kohtuullista suunnistusmenestystä on silti tullut. Hampaankolossa on kamalan paljon, jos yhdenkin kauden saisi olla noin suurin piirtein terveenä. Triathlonistina harjoittelisin vain pyöräilyä ja uintia. Juoksisin vain pakottavasta himosta. Jalat kestäisivät ehkä sellaisen. Pää taas ei kestäisi mitään täysmatkoja tai edes puolikkaita, mutta perusmatka olisi ehkä aika sopiva.

Noniin. Jossiteltiin sitten taas.

Masa pääsi maaliin

(Sanna 13.7.2008)

Muit vanhoi jutui Etusivulle