Pihalla ihmisen pää, juttua Kytäjä-Jukolasta 2010

Pitkästä aikaa tuli halu kirjoittaa tarinaa. Eilen juoksin Venlojen viestissä, joten puhun siitä.

Missio oli esiintyä hemaisevasti, muu olisi ekstraa. Lauralla oli ongelmia avausosuuden ykkösrastilla, mikä oli Lauran itsensäkin mielestä strategisesti äärimmäisen kätevää. Loppuosuus sujui kärjen vauhtiin ja Ryyni meni metsään sijalta 76. Ryyni löysi rastit yhtä lukuunottamatta ja toi vasaran sijalla 45. Naputin menemään.

Deltan kakkonen lähti eteen ja K-viitoituksella asetin ensimmäisen päänahan vyölleni. Seuranani oli aika monta edellisen osuuden tätikategorian suunnistajaa. Ykköselle (72) tarjottiin kiertoa, molemmin puolin. Päätin mennä suoraan mäkien yli. Tiesin seurannasta, että tässä olisi jo uutta metsää, joten KARTTAKONTAKTI tiheästi, HETI! En pystynyt säilyttämään riittävää karttakontaktia, ja keskityin väistelemään ylämäessä törröttäviä peppuja. Odotetut kohteet alkoivat näyttää kummallisilta. Tuli kinaa. Toisaalta väitin juosseeni kahden ojan suon yli, mutta ehkä olin juossut vain kuivalla maalla. Meni seisontaan. Pääsin sopuun. Korjaussarjaa 5 ylimääräiseen käyrään ja 200 metrin sivuunajautumiseen. Yllätyksekseni ykkösellä oli pienimuotoista kuhinaa. Päätin suunnistaa toistaiseksi täysin muista välittämättä. Kartassa sanottiin, että nyt laitetaan tiukkaa hajontaa ja noin 2 km:n kohdalla on tv, joka lienee seuraava putki. Tulitikut paloi hyvin (32, 58, 59, 33, 62).

Tädit kääntyvät takaisin, urat katoavat. Pientä suhinaa kuuluu takaa, edessä Vinogradova (AngA) juoksee tienylityksen jälkeistä mäkeä ylös. Otan tarvittavan spurtin, sillä seuraavaksi tarjotaan yllättävän pitkää väliä (62-40). Vedetään Galinan kanssa jouhevasti vuoron perään, suhina takana hiljenee. Homma on kuin saduista kunnes. En tiedä missä olen. En edes missä mäessä. Jo vauhdissa jääneet naiset juoksevat määrätietoisesti. Minä seison, metsä hiljenee. Oravapolkuopit haltuun, näen ison kiven. Se TÄYTYY laittaa kartalle. Sinne sen lopulta saankin. Pääsen tuntumaan, jossa haeskelen lippua vielä minuutin. Otan kaksi reilua penkkaa ekstraa rastipummin lisäksi (+väh. 3min). Olen yksin, rastimiehillä on säälivä ilme.

Nyt tarjotaan norjalaistyyppistä rinnesuunnistusta (55, 75, 42, 43). Melkein salaa nautin, tän mä osaan. Löydän tytön, jonka selässä lukee Kongsberg. Tuon ottaisin mukaani, mutta seurani ei kelpaa. Menee hyvin. Nappaan 43:lla lähes kiinni "Aino" Leskisen (LYNX2), Liisa Pullin (TP2) ja Elisa Kemppaisen (VeVe). 52:lle otan oman valinnan ja huvitun kuullessani itseltäni hiljaiset sanat "52:lle mennään tuosta". Ovat lyöneet kovempaa, Lynx ja TP, sillä olen ehkä 15s perässä. VeVe ei kestä vauhdissa, sujahdan kelkkaan.

Ei oo uraa, edelleen pitää suunnistaa, vaikka loppurata vaikuttaa ainoastaan fyysiseltä kiusalta. Päätän taistella, vaikka harmitus isoista virheistä kalvaa. 45:lle on hivuttava nousu, jossa Pulli tippuu. Minä pysyn mukana, antavat vielä eri hajonnat. Suunnistus loppuu, sillä 73 on oltava yleisörastin varoitus. Isken "Ainon" perässä pellolle, jossa myös KR:n paita menee. KR2, ajattelen. Tulen minkä pääsen loppuviitoitukselle, jossa kuulen vaihtoon saapuvan LYNX1:n Anne-Mari Leskisen ja KR1:n Mari Väisäsen. Ohhoh, kummastuttaa.

Ehdin innostua, pummia on tullut muillakin ja mulla on rasvattu kone tänään. Silti kuulen vain Pauken kannustuksen, outoa.. En edes huomaa katsoa vaihtosijaa iskiessäni kartoille. (sija 18.) Uuh, nyt tuntuu häijylle! Käteen tulee punainen lappu. Asenteeni loppuu, painan pään hetkeksi kohti nurmea ja laahustan varmistamaan, ettei Liis ole puomilla. Liis pääsee aikasakon jälkeen tositoimiin ja juoksee esimerkillisellä asenteellä radan läpi.

Tällaista on suunnistus, tunteiden ääripäitä. "Ens kerral paremmal tuuril", sanoisi äitinikin.

Kato ite. Kytäjä-Jukola

(Sanna 20.6.2010)

Muit vanhoi jutui

Etusivulle