I´m spinner

Näin syksyllä suunnistajat annostelevat lenkkinsä pitkinä. Minä en. Jalkani ei ole juoksukunnossa vielä kuukauteen, joten hion syyskuntoani spinningillä. Naurakaa vaan, mutta aion pinnistää itseni kuntoon. Tuskin naurattaa, jos kurkkasitte linkin.

Joskus luin tutkimuksesta, jossa juoksijat jaettiin kahteen ryhmään kolmeksi kuukaudeksi. Toinen ryhmä jatkoi tuttua juoksuohjelmaansa, mutta toinen vaihtoi osan juoksuharjoitteistaan pyöräilyksi. Juoksuryhmän kunto ei sanottavasti muuttunut, mutta pyöräilyryhmä paransi tasoaan juoksutestissä. Tämän muistaen ja tähän uskoen annan pyöräilyhousujeni kulua.

Pauke on avittanut projektiani tuntuvasti. Ensin kotiin ilmestyi spinning-pyörä. Sitten tuli puolen seinän kokoinen tv kaikilla mausteilla. Vielä kun postiluukusta löytyi neljä deeveedeellistä spinning-tunteja, oli pakko lopettaa itsesääli ja ryhtyä kunnonkohotushommiin. Ylimääräistä ehti kertyä vyötäröllekin sen verran monta kiloa, että jo peilinkin miellyttämisen takia.

(Sanna 14.11.2007)

Muit vanhoi jutui Etusivulle